sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Lapsi täytti 4v!

Lapsi toivoi viime vuonna suklaakakkua, jota ei lopulta ikinä maistanut. Tänä vuonna toive oli taas sama 😂 ajattelin että kun kakkua ei kerran maisteta varmaan nytkään, niin koristellaan edes mieluisilla! Käytiin yhdessä irttarihyllyllä ja koristeltiin karkkikakku.


Kakun pohja on maailman varmimmin onnistuvat ja mehevin suklaakakkupohja. Täytteeksi laitoin kerma+vaniljatuorejuusto+jogurtti. Lisäksi laitoin vadelmia ja kettuhilloa. Mut se hillo ei kyl sopinut, se on pahaa :( päällinen oli perus tomusokeria+voita+tuorejuustoa ja väriainetta.


Lisäksi meillä oli tarjolla sinisiä keksejä (aina pitää), korvapuusteja ja pistaasisuklaapullia. Nää oli hyviä! Laitoin normi taikinaan kaakaojauhetta ja väliin pistaasilevite+ voi. Täyte tosiaan vähän valui ulos että ensi kerralla myös jauhoja täytteeseen? Suolaisiksi teimme pastasalaatin ja pinaattifetakierteitä




Toinen lapsi täytti 1v ♥️

Tein pienelle oman kakun tällä ohjeella : sokerin kakkupohja. Pohja oli itsessään tosi hyvää ja lapsi söi sitä paljon!  Lapsi on maidoton joten kerma olivat maidoton ja sokeriton, ei maistunut 😅

Muille vieraille  tein perus sokerikakun ja täytin sen banoffeen maulla. Oli hyvää! Karamellisoitua Kondensoitua maitoa, kermaa, banaania ja bastonge(?) keksejä. 

Tarjolla oli myös pinaattifetarullia ja lapselle ilman fetaa. Näistä myös tykkäsi! Lisäksi korvapuusteja ja anopin tekemiä voileipäkakkuja :) 




Lapsi täytti 3v

 Lapsi täytti 3 ja ainoana toiveena oli suklaakakku. Tein kakun Fazerin suklaakakku ohjeella. Lisäksi myös sinisiä keksejä chilillä, kolakeksejä ja ysärisiili! Uskoisin että lisäksi oli myös jotain suolaista mutta en tiedä mitä 😂


Kaverisynttäreille toive oli autojenkuljetusauto synttärit, niin tehtiin laskiaispullapuffet auton kyytiin! Pullia oli ihan liikaa, pienet lapset ei malttanut syödä puolikastakaan 😅 mutta siili oli ollut pitkään puheenaihe päiväkodissa.


tiistai 28. toukokuuta 2024

Lapsi täytti 2v!

Kysyin lapseltani millaiset synttärit hän haluaisi ja toive oli "punaiset ja juna". Joten niitä toteuttamaan! Harmiksi joutui todeta, että punainen pastaväri teki kermasta vain vaaleanpunaista. 

Sukulaissynttäreillä tarjolla oli:

- Veturikeksejä murotaikinasta (juhlissa tosin huomasin että noi on traktoreita..) 
- Minihamppareita. Välissä juustoa, lihapulla, salaattia, majoneesia ja tomaattia.
- Tosi sitruunainen juustokakku mansikkakiilteellä ja tummasuklaa raiteilla. 
- Suklaakakku vaniljamustikka täytteellä.(Täytteessä kermaa, vaniljatuorejuustoa ja jogurttia sekä pakastemustikoita.) Päällä tietysti junankuva ja synttärisankarin nimi ja ikä veturissa.

Ja seuraavan päivän kaverisynttäreillä (8lasta äiteineen!) tarjolla oli:

- Jämät :D

- Juustosarvia

- lapsille sopivia vadelma-banaani muffinseja 

- Muumipatukoita

 




lauantai 8. heinäkuuta 2023

Lapsi täytti 1v!

Kun vuoden päästä mietitään 2 v synttäreiden tarjoiluja, voin kurkata täältä että 1 v synttäreillä oli ihan liikaa makeaa :D 


 


 


Tarjolla oli:

- Macaronseja, täytteenä vaniljatuorejuustoa ja valkosuklaa vadelma- suklaata. Maistui ihan pehmikseltä!

- Mokkapaloja (tottakai)

- Isoäidin piirakkaa (puolet paloi tosin, ei onnistu tehdä ilman isoiäitiä)

- Sinisiä keksejä (Jos ei olis, tulis palautetta)

- Juustosarvia (lapsen lemppareita)

- Pastasalaattia ( Pastaa, pestoo, mozzarellaa, tomaattia, paprikaa, basilikaa)

- Karkkia

- Kaksi kakkua! ( Tai no, lapsen kakku ja 2x aikuisten kakku eri koossa)

 

1. Kakku oli lapselle oma, Annin uunissa ohjeella. Oli aika tuhtia, lapsi sai silti mähmiä ja syödä :D Täytteenä vadelmia ja kermavaahtoa ja päärynä pilttiä.


 

2. Kakku aikuisille. Perus kakkupohja, lemon curdilla ja vaniljarahka täytteellä. Oli hyvää!


Ohjeet kakun täytteisiin, suoraa kopioitu talteen linkkien takaa.

Lemon Curd:

2 luomusitruunaa
4 dl Tomusokeria 

2 kananmunaa
75 g voita tai margariinia

Raasta pestyjen sitruunoiden keltainen kuoriosa. Halkaise sitruunat ja purista puolikkaista mehut (1 dl). Sekoita kattilassa tomusokeri, sitruunamehu, sitruunankuoriraaste ja munat. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen ja anna kypsyä hetken aikaa, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja lisää paloiteltu rasva joukkoon. 

Vaniljarahka:
2 prk Valion vaniljarahkaa
4 dl kermaa
3 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä tai ½ dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl sitruunan mehua

Laita liivatelehden kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää rahkat.
Kiehauta sitruunan mehu kattilassa ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen kokoajan vatkaten. Jos käytät vaniljakreemijauhetta, laita se lopuksi muutamassa erässä täytteeseen ja sekoita kunnolla. Ja vaikka käytät vaniljakreemijauhetta niin kannattaa silti laittaa sitruunan mehu, se raikastaa ihanasti täytettä.
Jaa täyte sitten kakun kahteen väliin. Anna tekeytyä/jähmettyä yön yli jääkaapissa.

 



keskiviikko 17. elokuuta 2022

Rahkaletut

 Nää oli tosi hyviä! Lapsi sai porkkanalettusia niin tehtiin meille rahkalettuja :) näitä tuli joku 10-12 kpl.



Rahkaletut 

250 g maitorahkaa

3 munaa 

1 dl jauhoja 

1/2 dl sokeria

Vaniljasokeria 

1/4 tl suolaa

1. Sekoita aineet keskenään ja anna turvota 10 minuuttia.

2. Paista lättypannulla oikeassa voissa.

3. Pilaa terveellisyys ja tarjoile vaahterasiirapilla kuorrutettuna :D