Nyt kuitenkin omenaisia nyyttejä. Näissä on ihan oikeasti vaikka ja mitä :D oli aika jänniä, jakaa varmasti mielipiteet. Mä tykkäsin mutta vähän turhan kova vaiva ja nää oli vähän tälläsiä kerralla syötäviä, en usko että pakastus onnistuisi ja ei pysy kauaa hyvinä jos säilyttää. Mutta nättejä pöytään jos tulee vieraita :)
Omenanyytit
pohja:
50 g voita3 rkl sokeria
1 munankeltuainen
1 1/2 dl jauhoja
Täyte:
3 omenaa3 dl vettä
3 rkl sokeria
1 dl rahkaa
1/2 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
1/2- 1 tl kanelia
Koristeluun:
130 g mantelimassaa1/2 dl mantelilastuja
1 rkl tomusokeria
- Uuni 200 asteeseen. Sekoita voi, sokeri, keltuainen ja jauhot taikinaksi. Jaa taikina 10 pieneen alumiini vuokaan. Paista ala tasolla noin 10 minuuttia.
- Kuori ja paloittele omenat pieniksi. Keitä sokerilla maustetussa vedessä pehmeäksi ja valuta siivilässä.
- Mausta rahka sitruunalla. Laita noin 2 tl sitruunarahkaa jokaiseen vuokaan pohjan päälle. Lusikoi päälle omenan palat. ja ripottele kanelia.
- Raasta mantelimassa( Miksi taas?? se ei raastoudu!) ja lusikoi raastetta omenien päälle. Koristele mantelilastuilla
- Uuniin vielä noin 7 minuutiksi.
- Anna jäähtyä. Siivilöi päälle vielä tomusokeria. Säilytä kylmässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti