keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Teeleivät

Aivan parhaita leipiä, joiden tekeminen on kyl ärsyttävintä ikinä :D  Ensin näitä oli helpoin ikinä tehdä mutta jotenki tuntuu ettei nää nykyään enää onnistu. Se on kun pitää leikkiä taas hiivan kanssa. Kerran tein toisen taikinan heti perään nousemaan kun aattelin että eka taikina epäonnistu. Lopputulos oli että eka taikina onnistui ja se toinen sitten ei. Silti näitä pitää välistä tehä, on niin hyviä. Poikakaveri leipo näitä joskus ittekki ku en jaksanu :p



Teeleivät

100 g voita
4 dl maitoa
n. 2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
n. 11 dl vehnäjauhoja

  1. Sulata voi kattilassa. Lisää siihen maito ja lämmitä 37 asteiseksi. ( ei kannata mennä välillä käymään koneella, sillon kuumenee liikaa :( )
  2.  Sekoita pienessä astiassa kuivahiiva+ osa jauhoista
  3. Kaada maitovoiseos kulhoon. Sekoita sinne hiiva+jauhot. Lisää loput aineet
  4. Sekoita tasaiseksi ja anna kohota 10 minuuttia.
  5.  Muotoile 12 teeleipää ja pistele haarukalla.
  6. Anna nousta vielä 10 minuuttia
  7. Paista 250 asteessa alimmalla tasolla 6-8 minuuttia

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ei niin Red redvelvet.

Niinhän siinä sitten kävi että ei kaupanväreillä kakusta tullut punasta :D Pohjan ohjeen nappasin täältä ja kuorrutteen ohjeen taas täältä. Pinnan marmorointikuvion taas nappasin täältä. Tätä koristelutapaa tuun jatkos varmaan ylikäyttämään :D Kakku on joidenkin mielestä hieman ällömakea, mutta tälläiselle sokeririippuvaiselle justiin sopiva. 




Redvelvet

Pohja:

120g voita
3,5dl sokeria
2 munaa
0,5 dl kaakaojauhoa
1 tl vaniljasokeria
0,4 dl elintarvikeväriä ( pitäis mennä varmaan ostaan pastaväriä mut äh ku ei saa ku tilaamalla..)
1 tl ruokasoodaa
3 tl valkoviinietikkaa

Kuorrute:

200 g voita
400 g maustamatonta tuorejuustoa
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Lämmitä uuni 170 asteeseen
2. Mittaa voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi.
3. Lisää joukkoon kananmunat ja vatkaa kunnolla sekaisin.
4. Sekoita eri kulhossa kaakaojauheesta, elintarvikeväristä ja vaniljasokerista paksu tahna.

5. Lisää seos  sokerivoivaahtoon ja sekoita hyvin.
6. Lisää puolet piimästä, sekoita, lisää puolet jauhoista, sekoita. Lisää loput piimät, sekoita, lisää loput jauhot, sekoita.
7. Lisää sooda ja etikka. Sekoita vatkaimella niin kauan että kaikki on sekaisin.
8. Kaada taikina  irtopohjavuokaan jonka pohja on leivinpaperitettu ja sivut voideltu. Käytin itse vuokaa jonka halkaisija on 24cm, joten kakusta ei tullut kovin korkea.
9. Paista n. 1 tunti. Koita tikulla että ei jää raa-aksi. Kakku jää kyllä kosteaksi/meheväksi, mutta tikkuun ei saa jäädä taikinaa.
10. Valmista täyte. Sekoita huoneenlämpöiset juusto ja voi tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa ja levitä JÄÄHTYNEEN kakun väliin ja päälle.



11. Laita kakku jääkaappiin odottamaan. Sulata vesihauteessa suklaata.  Laita suklaa pakastepussiin ja leikkaa kulmaauki. Tee spiraali kakun päälle ja vedä hammastikulla keskeltä reunalle ja reunalta keskelle viivoja. Pitää olla aika nopee koska kakku on kylmä ja suklaa kohmettuu nopeasti, sen vuoksi tässäkin on toinen puoli vähän tyhmempi.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Flunssanparannus juoma

Loppuflunssasta yleensä tuntuu että tee pursuaa jo korvista, joten tässäpä vaihtoehtoinen juoma! Niin yksinkertaista ja niin hyvää. 

 photo 651fcf21-73b4-498a-99b6-ef6dd5d7ee11_zpsa2f6be74.jpg

Inkiväärihunajajuoma

Pala inkivääriä

Hunajaa


Kiehauta teekupillinen vettä.  Pilko inkivääristä pieniä paloja ja laita ne irtoteesihtiin.
Anna Hautua. Lisää Hunajaa ja maista.

En ymmärrä kuinka oon elänyt pimennossa tän suhteen viimme talveen asti :D

perjantai 25. lokakuuta 2013

Halloween!

Pidetään kaverin luona pienet halloween pirskeet huomenna. Sinne leivon Red velvet kakun joten siitä myöhemmin jos se onnistuu :D Tässä kuiteskin tälläinen kiva koristelu idea maailman parhaille muffinseille. Tehtiin hämähäkki-muffinseja talouskoulussa ( Ikävä talouskouluun. ehkä paras puolivuotinen <3 )

 photo aba65e1a-6d33-4fb0-a80e-1d448a8ebecd_zpse1ea5aa9.jpg


Hämähäkkimuffinsit:


1.Valmista muffinsit ohjeen mukaan.
2.Sulata suklaa vesihauteessa ja dippaa muffinssi sinne.
3.Sen jälkeen dippaa muffinssi suklaa(laku) rakeeseen.
4. Valmista silmät esimerkiksi marsipaanista tai leikkaa englanninlakuja puoliksi ja paina hämähäkin päähän.
5. Vähän snöörejä jaloiksi ja tadaa hämis on valmis! 

Tää sävytti tukkansa oranssiksi ja menee siitä mistä on aita matalin ja juhlii halloweenia tosipelottavasti (ehkä) pikkumyynä :D Palataan ensi viikolla red velvetin kanssa jos se onnistuu, viimme hetken vinkkejä? 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Huisin hyvät toffeemuffinsit

Aikaisemmassa Banoffee reseptissä huutelin neuvoja keitetyn kondensoidun maidon käyttämiseksi, niitä saa kertoa!
Pitkään googlailtuani  löysin itse tälläisten toffeemuffinsien ohjeen, ja koska ne näyttivät niin tylsiltä piti ne myös kuorruttaa.  Näitä maistelluilta sain kuulla kommentteja mm. En yleensä tykkää leivonnaisista mutta nam. Hei vähä nää on hyviä ja taidanpa ottaa toisen :D
 Ohjeen löysin onnelasta. Ehdin jo pelästyä että hukkasin sen jo!





Toffeemuffinsit

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl kermaa
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 prk keitettyä kondensoitua maitoa 

Kuorrutus:

2 dl kemaa
1/2 prk keitettyä kondensoitua maitoa
3 tl vaniljakreemijauhetta

1. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet ja kerma sekä rasva. Sekoita varovasti.
2. Täytä muffinsi vuuat noin puolilleen taikinaa


3. Laita kondensoitu maito pursotin/pakastepussiin ja pursota taikinan päälle.
4. peitä kerros lopulla taikinalla.


5. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia
6. Anna muffinsien jäähtyä kunnolla
7. Valmista täyte. Vatkaa kerma ja vatkaa joukkoon  kondensoitu maito ja vaniljakreemijauhe. Pursota muffinsin päälle reilukerros.
8. Herkuttele!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Valkosuklaadominobrowniet

Lauantain kunniaksi herkkureseptiä kehiin. Näiden ohje on napattu Suussasulavasta rakkaudesta. Kannattaa kurkata. Löysin blogista vaikka kuinka monta reseptiä jotka meni to do-listalle :) Nämäkään herkut eivät  kauaa säilyneet.



Valkosuklaadominobrowniet

250 g valkosuklaata
7 domino-keksiä
100 g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa

  1.  Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita leivinpaperi vuuan sisälle. Itse käytin lasagne vuokaa. ( jossa oon tehnyt kerran lasagnea ja ties kui monta kertaa jotain ihan muuta..)
  2.  Paloittele puolet valkosuklaasta ja dominot muruiksi.
  3.  Sulata loput valkosuklaat ja voi vesihauteessa. Sekoita kokoajan.
  4. Vatkaa munat kulhossa. Kun niistä muodostuu vaalea vaahto, lisää sokerit vähitellen mukaan samalla vatkaten. Vatkaa vielä hetki.
  5. Lisää munasokerivaahtoon valkosuklaavoi seos varovasti nostellen. 
  6.  Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää ne taikinaan ja lopuksi suklaan- ja keksinpalat. Sekoita nopeasti.
  7. Paista 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa pieniksi paloiksi.

Uuniin menossa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Budapestin löytö

Näistä maisemista tarttui mukaan muutakin kuin flunssa.




Viimmeisiä forintteja tuhlatessa menin kurkkaamaan kaupan minimaaliseen mauste/leivonta hyllyyn ja nappasin sieltä tälläisen. Kyseessä on siis jotain vaniljakaramelli sekoitusta joka on pippurimyllyn tapaisessa? :D Hyvältä maistuu, mutta mihin tätä oikein käytetään? muffinsien päälle?





Käytiin myös cupcakefactoryssa syömässä minimuffinsit, mutta hyi yök. En tiedä mitä toi valkoinen tossa päällä on, mutta se tai koko muffinssi ei oikeen maistunut millekään? pysty tyriä:D 


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lemppariteet

Budapestista sain tuliaisena kivan flunssan, jolle ei tehnyt varmastikaan kovin hyvää se, että junasta päätti hajota veturi ja  matka kesti 2 h odotettua pidempään... Joten nyt onkin hyvä siirtyä vähä Tee-maailmaan. 
Minä olen niitä jotka flunssan saatuaan kantavat sitä mukanaan seuraavat kolme viikkoa. Teetä tulee litkittyä monta kupillista päivässä, puolen litran teemukista. 
Ennen kupistani löytyin useimmiten Twiningsin vihreää omena teetä tai jotain kaupan tee-sekotuksista. Omena-teestä en ole vieläkään luopunut mutta nykyään  iltojani ilahduttaa tälläinen viisikko:


 photo 1f4602b1-b39f-4c0c-92ca-76430cf7445e_zpsae32b53f.jpg

Ensimmäisenä vasemmalta on Indian chai tea, toisena omena-inkivääri tee.


 photo f739e838-c5a8-409e-8498-031ba461bbe8_zpsb4133589.jpg

Keltainen paketti keskellä pitää sisällään Sitruuna-inkivääri teetä ja sen vierestä oikealta löytyy piparminttuteetä. Viimmeisenä rivissä on vaaleanpunainen laatikko, josta löytyy teetä joka maistuu ihan joululta! Paketissa tosin lukee chai yrttitee..

 photo 37e7ce59-fbb1-4781-aad4-91de8deea888_zps9b9cdafe.jpg


Nämä teet tarttuivat viimme flunssaa parantamaan. Valkoinen vaniljatee on hyvää, mutta mitä ihme on ginkgo?? Ihan kummallisen makuista ja ei niin hyvää teetä. :(
Mitä seuraavaksi kannattaisi kokeilla?:) 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Pähkinäsuklaakeksit

Syysloma! Nyt nokka kohti Budapestiä! ja tänne vähän keksiohjeita taas. Kauheeta kirjottaa pähkinäkeksit kun meijän hamsterin nimi oli pähkinä :DD Hei muuten, kun käytätte maapähkinöitä niin kuoritteko te ne?


Pähkinäsuklaakeksit

200 g voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
100 g tummaasuklaata
Kourallinen maapähkinöitä


  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
  2. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet
  3. Pilko suklaa ja pähkinät. sekoita taikinaan.  Pyörittele taikinasta isoja palloja ja litistä ne haarukalla.
  4. Paista 175 asteessa n.15minuuttia

torstai 10. lokakuuta 2013

Toffeeherkut

Näitä leivoin yksi ilta kun pojat oli meillä pelailemassa lautapelejä. Nopea pikkuherkku, jonka tekemiseen kului tosin kauan aikaa :D Ohjeessa ei lukenut että laitetaanko toffee keksin päälle ennen vai jälkeen uunin niin piti sitten testata. Pikkuvuuat on tiimarista, saako näitä jostain muualtakin?



Toffeeherkut

Keksit:

1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tomusokeria
200 g voita


Toffee:

75 g voita
1 rkl kaakaota
3 rkl vispikermaa
1 1/2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. lisää voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. anna kohmettua kylmässä.
2. Uuni 175 asteeseen.
3. Valmista toffee. Sekoita kaikki aineet kattilassa ja keitä. anna kiehua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia.
4. Jaa keksitaikina noin 25 osaan ja pyörittele niistä pieni pallo. laita pallo minivuokaan ja paina keskelle kolo toffeeta varten.


5. Paista 12-15 minuuttia
6. Täytä kolo toffeella ja haukkaa!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Unelmakääretorttu mariannella.

Leivoin yksi päivä pitkästä aikaa kääretorttua. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta. Pirkan sivuilta löysin ohjeen mansikkamarianne kääretorttuun, joten sitähän piti kokeilla.

Meijän uuni on vähän normaalia pienempi, joten pohjasta tuli hassun paksu eikä kääretorttu ole kovin nätti, mutta hyvää silti. Laitoin aika vähän mansikoita kun en oikeen piittaa pakastemansikoitten mausta. Ensikerralla voisin kokeilla tätä mustikoilla! Täyte on kuitenkin aika raskas joten jotain marjoja/hedelmiä se kaipaa seurakseen.


 photo 5f8e9170-b394-43be-81be-ebba7870bdb5_zpsc3276ec9.jpg


Mariannekääretorttu

pohja:

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte: 

2 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
1 ps marianne crushia
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g mansikoita

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi seokseen. Sekoita varovasti
  2. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunivuualle. Paista 225 asteessa n. 6 minuuttia.
  3. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, sokerit ja marianne crush. Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle. Lisää puolitetut mansikat.
  5. Kääri levy rullalle ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
  6. Koristele tosihienoilla suklaakuvioilla...
 photo eb5adfc6-3fac-4831-8217-1265d2073e8d_zps34fab85a.jpg

lauantai 5. lokakuuta 2013

Paras muffinsiresepti!

Minulla on tietyt perusreseptit joiden pohjalta leivon. Tälläisiä ovat muffinsien, sämpylöiden sekä suklaakeksien ohje. Hassua että jo näin nuorena olen jumittunut samoihin resepteihin!

Tuplasuklaakeksien ohjeen olen aiemmin julkaissutkin, ja kuten mainitsin, olen kokeillut keksejä niin suklaan kuin pähkinänkin kanssa. Näihin voi valita oikeastaan minkä tahansa suklaan tai pähkinän. Mistä ikinä tykkääkään.

Sämpyläohjeenikin on täälä aikaisemmin näkynyt, tosin muokattuna. Pitääpä leipoa joku päivä ihan perussämpylöitä.

Mutta nyt tulee vihdoin muffinsien ohje. Muffinseja leivoin ennen kuin edes älysin kuinka kivaa leipominen on. Yhtenä iltana teki hirveästi mieli jotain makeaa ja halusin leipoa muffinseja. Kaivelin netistä vaikka kuinka kauan ohjetta johon ei  tarvita voita ( ennen sitä ei ollut ikinä kaapissa, nykyään juoksen voitarjousten perässä..) ja näin löysin sen ainoan oikean muffinsiohjeen, ja tässä se tulee <3


Suklaamuffinsit n. 15kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
1dl öljyä
1 dl maitoa
1/2 dl maitorahkaa/maustamatonta jogurttia
+ SUKLAATA (esim 1 pandan tummasuklaalevy+ marianne kismet)
  1. sekoita kuivat aineet keskenään, lisää  sitten kananmunat, sekoita. Lisää öljy ja maito, sekoita. Lisää lopuksi maitorahka ja pilkotut suklaat.
  2. Annostele muffinsivuokiin. Laita jokaiseen vuokaan ensin hieman taikinaa, jonka jälkeen  puolikas suklaanpala ja lisää täytettä päälle.
  3. paista 175 asteessa n.13 minuuttia
Yleensä aina käytän pohjana näissä tuota pandan tummasuklaa levyä ja marianne kismettiä, mutta esim fazerina-kismetillä näistä tuli tosi hyviä! Myöhemmin laitan tänne myös vaalean version näistä muffinseista,koska kuulin huhun että kaikki eivät pidä tummasta suklaasta :o

torstai 3. lokakuuta 2013

Haaste!

Sain ihkaekan blogihaasteeni puudelilta.Saman haasteen heitti myös Silja. Käyköön tämä osittain vaikka esittelynä että kuka täälä ruudun toisella puolella kirjoitteleekaan :)

Takaisin haastamisen jätän välistä ( en tiiä ketää blogityyppei! kommentoikaa ketä ootte ketkä luette tätä :D ) joten vastaan kysymyksiin ja kerron 11 faktaa minusta :) 


11 asiaa minusta:

1.Opiskelen sosionomiksi.
2. Pienenä meillä oli hirveästi kaneja lemmikkeinä, nyt omassa kodissa pyörii kaksi kissaa.
3. Katson paljon tv sarjoja. 
4. Tykkään käydä salilla
5. Käyn töissä koulun ohella.
6. Rakastan matkustamista. Oli se sitten junalla, autolla tai lentokoneella.
7. En osaa viheltää enkä naksuttaa sormia
8.Olen muuttanut elämäni aikana reilu 10 kertaa.
9. Pikkusiskollakin oli/on blogi ja se auttaa aina ku en osaa jotain. 
10. Kävin lukion jälkeen talouskoulun
11. Tykkään näpertää.


Puudelin kysymykset:

1.Lempivärisi?
-Vihreä
2.Missä maissa olet käynyt?
-Puola, Englanti, Ruotsi, Tanska,Saksa,Viro,Liettua,Kreikka,Kypros,Unkari.
3.Lempi tv-ohjelmasi?
-Greyn anatomia, vamppyyripäiväkirjat, HIMYM, Pretty little liars.
4.Syötkö säännöllisesti aamupalan?

-Joka aamu
5.Jos saisit päättää tulevan lapsesi sukupuolen olisiko se tyttö vai poika?
-Tyttö!
6. Mitä on sänkysi alla?
-Askarelutavaroita ja roinaa:D
7.Osaatko kutoa villasukat?
- Joo!
8.Kesä vai talvi?
- Kesä
9.Katso oikealle, mitä näet ensimmäisenä?
- Tulostimen
10.Käytkö suihkussa mielummin aamulla vai illalla?
- Illalla
11.Pidätkö hiuksiasi mielummin kiinni vai auki?

- Auki

Siljan kysymykset:

1. Mikä on ruokabravuurisi eli missä voit kehua olevasi hyvä keittiössä?
- Muffinsit :D niitä ei melkeempä voi edes pilata.
2. Miten huolehdit kunnostasi?
- Koitan syödä hyvin ja käyn salilla ja tunneilla.
3. Mitkä asiat voisit tehdä vielä paremmin parantaaksesi omaa arkeasi ja ollaksesi vielä onnellisempi?
- Voisin opetella hyväksymään että elämä on välillä tylsää :p
4. Onko sinulla paheita?
- ei kait kauheasti?
5. Ostatko luomutuotteita?
- Nääh.
6. Valitse 4 ruokaa tai ruoka-ainetta, joilla pitäisi selvitä viikko.
- Maitorahka, ananas, Peruna, raejuusto
7. Käytätkö lisäravinteita? Jos kyllä, niin mitä?
- en kai?:D
8. Millainen on lempiravintolasi?
- Ihana paikka rhodoksella mistä sai hyvää ruokaa halvalla!
9. Miten rentoudut ja hemmotelet itseäsi?
- Shoppailen, matkustelen, herkuttelen?:D
10. Ketä ihmistä ihailet? Miksi?
- En tiiä..
11. Voisitko muuttaa ulkomaille? Jos kyllä, niin minkä maan valitsisit?
- En voisi, mutta jossain keskieuroopan maassa voisin viettää vähän pidempäänkin aikaa.

Tulipa pitkä haastepostaus! käsi ylös jos joku jaksoi edes lukea?:D