keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MansikkaBrita

Ennen Seinäjoelle muuttoa ja talouskoulua elin täydesssä pimennossa. En ollut kuullutkaan herkusta nimeltä Brita. Nyt kun tiedän mistä on kyse, levitän ilosanomaa joka paikkaan. Tää on niin hyvää!


 photo 4d8ac78e-0313-42e6-ad2b-5ff1f3a383bd_zps14ffa1ff.jpg


Britakakku

pohja:

125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista ( säästä valkuiaiset!!)
1 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:

2 valkuista ( sanoinhan!)
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Lisäksi:

1 litra Mansikoita 
2 dl kuohukermaa
1/2 prk maitorahkaa
2 rkl sokeria

  1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset hyvin vatkaten.
  2. Sekoita jauhot ja lisää ne seokseen vuorotellen maidon kanssa.
  3. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi syvälle uunipellille.
  4. Valmista marenki. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää vähitellen sokerit joukkoon.
  5. Levitä varovasti pohjan päälle
  6. Uuniin! 175 astetta ja 20 minuuttia. Älä ylipaista!
  7. Valmista täyte. Pilko mansikat, vatkaa kerma. Sekoita kaikki yhteen. 
  8. Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa pohja puoliksi. Nosta toinen puoli lautaselle ja lappaa päälle täyte. Nosta vielä toinen pohjan puoli päälle ja koristele.
 photo adbf5748-03c8-495f-a670-e4eb6d628c96_zpsad430a76.jpg



5 kommenttia:

  1. oi kun alko tekeen mieli tällaista! sitä vaan vielä utelisin, että minkä kokoinen uunipelti on kyseessä? sellainen pienempi vai suuri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tehään siis ihan normi uunipellille :) Meillä on kotona vähä pienempi uuni ja äitillä normi kokonen ja aina oon tehnyt syvään uunipeltiin :)

      Poista
  2. Tää on todellaki ihan parasta:D

    VastaaPoista