keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Teeleivät

Aivan parhaita leipiä, joiden tekeminen on kyl ärsyttävintä ikinä :D  Ensin näitä oli helpoin ikinä tehdä mutta jotenki tuntuu ettei nää nykyään enää onnistu. Se on kun pitää leikkiä taas hiivan kanssa. Kerran tein toisen taikinan heti perään nousemaan kun aattelin että eka taikina epäonnistu. Lopputulos oli että eka taikina onnistui ja se toinen sitten ei. Silti näitä pitää välistä tehä, on niin hyviä. Poikakaveri leipo näitä joskus ittekki ku en jaksanu :p



Teeleivät

100 g voita
4 dl maitoa
n. 2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
n. 11 dl vehnäjauhoja

  1. Sulata voi kattilassa. Lisää siihen maito ja lämmitä 37 asteiseksi. ( ei kannata mennä välillä käymään koneella, sillon kuumenee liikaa :( )
  2.  Sekoita pienessä astiassa kuivahiiva+ osa jauhoista
  3. Kaada maitovoiseos kulhoon. Sekoita sinne hiiva+jauhot. Lisää loput aineet
  4. Sekoita tasaiseksi ja anna kohota 10 minuuttia.
  5.  Muotoile 12 teeleipää ja pistele haarukalla.
  6. Anna nousta vielä 10 minuuttia
  7. Paista 250 asteessa alimmalla tasolla 6-8 minuuttia

7 kommenttia:

  1. Itse teen teeleivät sellaisella ohjeella missä ei ole hiivaa. :)
    Aloin ihmettelemään että miksi neste pitää olla 37 asteista, vaikka kuivahiiva tarvitsee 42 asteisen..? :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla jossain se ohje blogissa?:) Siis en tiedä, mutta ohjees luki nii ja oon vähä kädenlämpöstä kuumempaa laittanu/ käden lämpöstä ei siis niin kuumaa ku pullataikinaan ja kyllä hyvin nousee, yleensä jos laitan liian kuumaa ni sit ei. Ja nää tosiaan pullistuu ja nää on nii hyvii maistuu vähä voille <3 :D

      Poista
    2. Ei ole (vielä) blogissani, mutta nämä nähdessäni ajattelin viikonloppuna teeleipiä tehdä (omalla reseptilläni). Varmasti olivat hyviä tälläkin reseptillä! :)

      Poista
    3. viittitkö linkata blogisi?:) en jotenkin osaa löytää sitä tuon profiilsi kautta enkä muista oonko laittanu itteni lukiaks. Tiiän sitten koittaa itekki sun versiota kun se tulee esille!

      Poista
    4. kyllähän mä seurasinkin sua :)

      Poista