torstai 15. elokuuta 2013

Suklaahyrräkeksit

Aina lopputulos ei ole aivan samanlainen kuin ohjeessa. Suklaahyrrien ohje on otettu leivotaan-lehdestä (ihana lehti <3). Lehdessä keksit näyttävät tältä:

 photo 3ae84c6d-7c6a-49dc-9219-c042e3fc7dde_zps52f61923.jpg
Ja minun tekeminäni tältä:

 photo 3dd6678e-33bb-4a81-988b-6f5ecfff1811_zps24ba7fe5.jpg

Suklaahyrrät

4 1/2 dl jauhoja
1/2 dl sokeria
200g voita

2tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta

  1. Sekoita jauhot, sokeri ja voi tasaiseksi taikinaksi
  2.  Jaa taikina  kahteen osaan, sekoita toiseen  osaan kaakaojauhe ja toiseen vaniljasokeri. 
  3. Taikina oli aika pehmoista, joten kaulitsin toisen puolen taikinasta  jauhoitetulle pöydälle, ja toisen puolen kaulitsin tämän taikinan päälle.  Taikina tulee kaulita suorakaiteen muotoiseksi.
  4. Rullaa taikina kääretortun tapaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.  Kun taikina on jähmettynyt,  leikkaa rullasta n.3-4mm paksuja pikkuleipiä. Pellille leivinpaperin päälle.
  5. Paista 200 asteessa uunissa 8-10 minuuttia
Keksit ehkä näyttivät erilaisilta kuin ohjeessa, mutta maistuis silti kaikille!

13 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi hyviltä, pitää koittaa! Ei aina voi olla täydellisen näkösiä leipomuksia ;) kiva ulkoasu muuten c:

    http://cowswings.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ahaa, leivontablogi! Hienoa, mutta silti arvoselisin 3/5. Ai miksi? Alapuolelle arvostelen tarkemmin, jos et kestä kritiikkiä, älä lue enempää!!

    1. VÄRIMAAILMA. Tausta on täysi 10. Sopivan yksinkertainen ja maanläheinen - sopii blogin tyyliin. Kuitenkaan Gadget -otsikoiden ja pääotsikon neonväriin ei sovi, eikä taas neonvärit sovi leivontablogii. Olisiko jokin muu väri ehkä parempi omasta mielestäsi? Itse sanoisin, että viininpunainen tai maastonvihreä, ehkä tummna punainenkin sopisi kuin nappi otsaan, itse tietenkin päätät.

    2. KUVAT. Ei ei, nyt täytyy sanoa, että LAATU näissä kuvissa on huono. Et tarvitse järjestlemäkameraa hyvien kuvien ottamiseen, mutta jos talossa sellainen löytyy, parantaa se ehkä laatua. Tavallisen pokkarinkin laatua voi parannella kuvanmuokkausohjelmilla. Katsopas vaikka nämä:
    pixlr.com
    picmonkey.com
    Loistavia valintoja kontrastin ja kirkkaudenkin säätöön. Myös pieniä hienosäätöjä on hyvä tehdä, ehkä tekstiä kuviin.. Vai miltäpä näyttäisi kuva mustavalkoisena? Vain taivas (ainakin melkein) on rajana, ja nämä ohjelmat ovat vieläpä ilmaisia! (Lukuun ottamatta joitain asetuksia Picmonkeyssä, jotka ovat sitten maksullisia. Ne on merkitty apinan päällä!)

    3.TEKSI. Hyvä kirjoitat selkeästi ja taitavasti. Olisi hauskaa, jos käyttäisit joskus omapreäisiäkin sanoja tai teemoja; mitä jos kehittäisit itsellesi vaikka Lauantain Leivos- teeman? Siis joka lauantai leipoisit jotain makeaa hyvää, ja niin, että joka lauantai lukijasi osaisivat istua koneella odottamassa Maijan uutta herkkuohjetta. Miten olisi? :)

    Ja sitten vielä! Kannattaa tsekata nämä:

    http://blogiapu.blogspot.fi/

    http://blogin-muokkausta.blogspot.fi/

    http://jokonappaa.blogspot.fi/

    http://bloglovin.com/

    Kaksi ylintä ovat hauskoja ja helppoja blogihelppereitä, joista löydät käteviä ohjeita blogin tekemisestä omapreäisemmäksi. Kaksi alinta taas ovat hyviä tapoja mainostaa ja tuoda näkyvyyttä blogillesi. Kokeile! Tästä blogista tulee oikeasti hyvä, tiedän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! kiitos kivasta kommentista. Oon tosiaan aivan uusi kaikkien blogi juttujen kanssa, joten oon ilonen että mulla edes on tausta yms tässä :D mutta muokkalin nyt vähän kommentien perusteella.

      Ja joo, itteäkin ärsyttää kuvat, joissain postauksissa on mulla tulossa ihan kivojakin kuvia, muttakun mulla on paha tapa leipoa aina joskus 11 aikaa illalla ja sitten leivokset pitääkin jo laittaa esim.pakkaseen säilöön,niin ei tuu päiväs aikaan sitten otettua kivoja kuvia:( ehkä rupeen leipomaan enemmän ihmisten aikaan :D

      Oon nyt kirjotellut paljon postauksia ajastettuna, kaikkia mitä oon leiponut ennen kuin päätin tehdä blogin, mutta katsotaan syksymmällä jos keksin jotain teemajuttua :)

      Ja hei, kun kattoo ohjeitten sokeri ja voi määrää, ni eikö tää blogi oo jo hyvä?;D Ja kiitti neuvoista!

      Poista
  3. En oo ennen lukenu mitää leivonta tai kokkaus blogeja, jä täältä saa varmaa hyviä ohjeita ainenki hyviltä noi leivokset näyttää :P
    Tässä sulle yks lukia :))

    http://millabeatamatilda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen tehnyt tämän tyyppisiä keksejä, löysin joskus reseptin Elämä makeaksi-blogista. Olivat kyllä Ullan tekemät eri näköisiä kuin minun tekemiä... :D Mutta hyviä ne silti on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on vaan jotenkin hassua että parilla aineella voi tehdä jotain hyvää :D kirjottelen tänne pian kolakeksien ohjeen, ne vasta onkin hyviä ja niissä on about 5 ainetta:D

      Poista
    2. Joskus yksinkertaisin on kaikkein herkuinta. :) Mun blogista kanssa löytyy Daimin tyyppisen herkun ohje ja siihen tulee 4-5 ainetta. :D Eikä muutenkaan mee kauaa, meiltä häviää hyvinkin äkkiä. :P

      Poista
  5. Kivaa, kaikki aineet on sellaisia, että löytyy helposti kaapista jos saa äkillisen leipomisinnostuksen :) Montako keksiä tästä ohjeesta suurinpiirtein tulee?

    Kiva blogi sulla :) Tulen käymään toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)aika moni mun resepti on sellanen että kaapista löytyy valmiina kaikki muu paitsi suklaa :D Tästä tulee veikkaisinko 35?

      Poista